Mitä motivaatio on ja miten sen voi löytää?

Motivaatiolla tarkoitetaan psyykkistä tunne- tai tahtotilaa. Motivaation antaa tarvittavaa energiaa, jotta saavutamme haluamiamme asioita elämässä.  Motivaatiolla on vaikutusta siihen, miten käyttäydymme ja selviydymme elämämme aikana erilaisista haasteista.

Motivaatio voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon.

Sisäisellä motivaatiolla tarkoitetaan, että on sisäinen innostus tiettyihin asioihin. Ja tämä sisäinen innostus saa tekemään itseä motivoivia asioita, koska ne asiat ovat sellaisia, jotka tuottavat mielihyvää tai mahdollistavat itsensä toteuttamista. Ulkoisella motivaatiolla taas tarkoitetaan sitä, että henkilön ulkopuoliset asiat vaikuttavat motivaatioon. Tällaisia voivat olla esimerkiksi palkkiot ja toisten ihmisten kommentit tai odotukset. Ulkoinen motivaatio kestää usein lyhyemmän aikaa, kuin sisäinen.

Motivaatio ei ole joka päivä samanlainen ja se on täysin normaalia. Toisena päivänä suoriudut haluamistasi tehtävistä helposti ja toisena päivänä tehtäviä jää tekemättä. Pitkällä aikavälillä motivaation ylläpitämisestä on hyötyä, näin saavutat tavoitteesi esimerkiksi elämänmuutoksessa. Jos motivaatio on jatkuvasti hukassa, ei tuloksiakaan synny juurikaan. Muista, että jokainen päivä on uusi alku. Joka päivä voit tehdä valintoja, jotka ovat lähempänä tavoitteitasi.

Motivaation ylläpitäminen ei kuitenkaan aina ole ihan yksinkertaista. Erilaiset epäonnistumiset, stressi ja jopa ympärillämme olevilla ihmisillä on vaikutusta motivaatioon heikentävästi.   Motivaation löytäminen ja ylläpitäminen vaatii tietoisia valintoja arjessa ja paljon työtä. Onneksi on olemassa monenlaisia apukeinoja, miten motivaatiota voi löytää ja ylläpitää.

Listasin alle asioita, joilla voit löytää kadoksissa olleen motivaatiosi uudelleen.

  • Luo itsellesi selkeät tavoitteet. Jaottele isommat tavoitteet pienempiin välitavoitteisiin. Kun saavutat pienen välitavoitteet, löytyy motivaatiota jatkaa kohti suurempaa tavoitetta. Huomioi, että tavoitteet ovat tilanteeseesi nähden realistisia. Tavoitteet ja välitavoitteet on hyvä kirjata itselleen ylös, jotta voit helpommin seurata omien tavoitteidesi toteutumista.
  • Luo suunnitelmaa siitä, miten toteutat tavoitteesi. Askeleiden ei tarvitse olla isoja. Pienet muutokset ja arjen valinnat vievät sinut lopulta kohti isompaa tavoitettasi.  Pidä suunnitelmasi näkyvillä, näin muistutat itseäsi luomistasi tavoitteista ja alat huomaamattasi löytää motivaatiota tavoitteidesi toteutumiseksi.
  • Muista palkita itsesi, kun saavutat jonkin tavoitteesi. Motivaation ylläpitäminen ja tavoitteiden saavuttaminen ei saa olla pelkkää suorittamista.
  • Löydä sinua inspiroivia ihmisiä. Ympärillämme olevat ihmiset vaikuttavat välillä huomaamattamme meidän valintoihimme ja tekemiseen jopa lamaannuttavasti. Aina emme tietenkään voi vaikuttaa siihen, keiden kanssa vietämme aikaa, mutta omaan suhtautumiseemme voimme vaikuttaa. Jos jokin henkilö on aina negatiivinen ja ajattelee, että ei onnistu missään, opettele ohittamaan nämä kommentit ilman että se vaikuttaa sinun valintoihisi. Sinä kuljet elämässäsi omaa polkuasi, et toisten polkua.  
  • Kuuntele tai lue sinua inspiroivia podcasteja ja kirjoja. Podcastien ja kirjojen avulla voit löytää inspiroivia tarinoita, joista voit saada hyviä käytännönvinkkejä. Ja näin myös voit löytää positiivista kannustusta motivaation ylläpitoon. Lisäksi nykyään on paljon erilaisia valmennuksia lähes joka aiheesta.
  • Muista myötätunto. Jokaisen elämässä on joskus epäonnistumisia ja vaikeita aikoja. Epäonnistumisten myötä voimme aina oppia jotakin uutta ja löytää keinoja tehdä asioita toisella tavalla. Jokainen askel on kuitenkin osa sinun kehitystäsi, vaikka askeleet eivät aina menisikään hyvään suuntaan. Itsensä hyväksymisellä on iso rooli motivaation löytymiselle. Jos ei hyväksy itseään, on motivaatiotakin vaikeampi ylläpitää.
  • Muista huolehtia itsestäsi. Motivaation ylläpidon kannalta oman hyvinvoinnin ja levon merkitys on hyvä tiedostaa. Motivaatio voi heiketä etenkin stressaavassa elämäntilanteessa. Säännöllinen liikunta, riittävä uni ja terveellinen ruokavalio ovat osa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämistä. Näiden lisäksi hyvä on löytää aikaa rentoutumiselle ja itselle mieleisille asioille.  
  • Tavoitteiden seuranta on isossa roolissa motivaation ylläpitämisessä. Seurannan avulla näet konkreettisesti kehittymisesi. Seurannan avulla huomaat myös, jos jokin tavoite ei vastaakaan täysin arvojasi ja jokin tulisikin tehdä toisella tavalla.

Muista, kun olet tehnyt suunnitelmaa motivaation ylläpitämiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi, olet jo puoliksi saavuttanut ne. Joka päivä pienet teot mahdollistavat suurempien tavoitteiden täyttymisen ja motivaation ylläpitämisen.

Scroll to Top